3.5.2016

Miltä tuntuu, kun 2000 neliön puutarha vaihtuu 30 neliön patioon?

 
Tilanpuutetta, liikaa ruukkuja, liikaa kasveja..
 
Hyvästelimme keväällä pihamme, jolla viihdyimme 16 vuotta. Siinä sitten joutui myös hyvästelemään pihan omistajan ihanuudet ja kurjuudet. Tällä hetkellä muistan ainoastaan sen onnen ja autuuden.
 
 
 
Yrttimaan, joka ruokki meitä ja maustoi kestien tarjonnan.
Istutusalueet, joita rytmittää 10 vuotta vanhat puksipuut, upeat helmipensaat ja ikiylpeytemme, jättiläinen alppiruusu.
Vihdoin kultasade saavutti mahtavat mittasuhteet, ja ilahdutti meitä sadoilla kukinnoilla.
Hortensiapenkin, jolla ylpeilin lähes kaikkien puutarhalehtien sivuilla.
Sulaa hulluutta jättää tämä kaikki?
 

 
 
 
 
 
Olen tähän uuteen puolet pienempään kotiimme tuonut toistakymmentä ulkoruukkua, kasveja ja muistoja vanhalta pihamaalta. Puuliiterin takaa löytyi sitkeä tähtimagnolian planttu, joka oli unohtunut sinne pari vuotta sitten - silloin viimeeksi niitä on ollut varastossa. Sen istutin kunniapaikalle parvekkeelle, ja toivon että se viihtyy!
Lisänä on yrttejä ruukkukaupalla, lipstikankin toin - ei tule kesää ilman sitä. Samoin ruohosipulin, rakuunan, rosmariinin, oreganon, timjamin, laventelin.. Lista on melko pitkä, myönnän sen.
 
 
 
 
Tämä vuodenaika on niiiin ihana. Koska en voi ihailla kasvunihmettä pihallani, ihailen sitä ulkona, puistoissa, rannoilla.
 
Tänään matkalla maitokauppaan pysähdyin naapurin hevoskastanjan kupeeseen. Puun silmut ovat minusta aina olleet kiehtovat: täynnä energiaa ja kasvua, kuten tämä koko kevät.
Joten, jos näyttää että kuljen nenä pystyssä ja olen ylpistynyt, niin ei suinkaan. Ihailen vain puiden silmuja!
 


- Pihalla.




2 kommenttia:

  1. Lätt kan det inte vara att lämna något så underbart - men lättare är det kanske att sköta en balkong än en stor trädgård: mera tid för livet utanför trädgården. Lycka till! Mu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack, tack! Jag börjar nog vänja mej, och det är sant, mycket mera tid att vandra på stränderna.

      Poista