20.3.2017

Messuarvontaa!







Arvonnassa on viisi pääsylippupakettia ( 2 lippua / paketti, arvo 32,00 euroa) Turun messukeskuksen
Piha & Puutarha ja Mökki & Meri -tapahtumaan.
Pääset mukaan arvontaan joko blogimme sivuilla tai blogin Facebookissa.
Minut löydät muuten messuilta sunnuntaina, A-hallista klo 13. Aiheena on pihan vihreät elementit, ja kasvien kasvupaikkavaatimusten tunnistaminen. Esittelen myös samalla uuden suunnittelutyökalumme, jonka avulla oman pihan suunnitteleminen on entistä helpompaa.

Se kilpailu sitten? Kerro, mitä odotat eniten tulevalta puutarhasesongilta. Onko se pionin kukinta, vai ensimmäiset omat omenat? Liitä mielellään kuva kommenttiisi. Arvonta suoritetaan tulevana viikonloppuna, voittajat ilmoitetaan sekä Puutarhaunelmia ja unelmapuutarhoja-Facebookissa  että yksityisviestinä voittajille.

Onnea arvontaan!
- Pihalla.

7.3.2017

Unelmapuutarhat ja puutarhaunelmat toteen, tänä keväänä

 
 
 
 
 
Lähes vuoden työpanos on vapautumassa päästäni, it-suunnittelijoiltamme ja salaisilta linkeiltämme maailmalle. Tai ainakin tuleville uusille verkkosivuillemme. Tämä  tuote tuo puutarhan suunnittelun mahdollisuuden jokaisen lähettyville, omalle tietokoneelle.
 
Tarjolla on siis puitteet, joissa suunnittelu on turvallista. Työkalu blokkaa väärät kasvivalinnat, kasvuolosuhteiden tai valitun tyylin perusteella. Nämä sadat kasviyhdistelmät olen väsännyt teille syksyn ja talven pimeinä tunteina - ja pitänyt joka minuutista! Kasvilajien lisäksi työkalu ehdottaa tietyt pihakivet tyylivalinnan mukaan, ja laskee myös suunniteltujen kivetysten pinta-alat. Kätevää, eikö?
 
Tarjolla on myös mahdollisuus tilata tuotteet kotiin kuljetettuina. Kasvien kohdalla yhteistyökumppaneina ovat mm. Puutarha Tahvoset ja Talman Lehtopuutarha.
 
Valikoimassa on niin ihania uutuuksia kuin varmoja pihan viherryttäjiä, kuten alla kuvassa olevat VAALEANPUNAISET pihlaja ja herukka.

 

 
Kevääseen kuuluu puutarhalehdet yhtä varmasti kuin puiden heräilevät silmut. Minun työnkuvaani ne kuuluvat myös, tosin niin, että pyrin saamaan joka vuosi vähintään yhden hyvän jutun meidän töistämme, ja hyvään lehteen. Niin tänäkin vuonna, mutta nyt on jutun juurta hieman enemmin kuin ennen.
 
Vapautamme tämän lapsukaisemme käyttöönne siis hyvin pian,  viikko vielä koeajetaan.
- Pihalla.