16.1.2017

Valoa ja väriä, kiitos Lux Helsinki!

Nyt jo yhdeksäs Lux Helsinki -valofestivaali keräsi ennätykselliset puoli miljoonaa kävijää. Määrä on huima, mutta tungostakin riitti aina viimeiseen päivään saakka.









Valo-, media- ja kuvataiteilijat Suomesta, Hollannista ja Meksikosta toteuttivat Lux Helsingin kaupunkireitille yhteensä 15 teosta.

Ehdoton suosikkini oli Kalle Mustosen Flowers of Life. Värikkäät valokukat sopivat moneen, niitä pitäisi löytyä koulujen, päiväkotien ja kirjastojen yhteydestä koko pimeän syksyn.












Meitä oli pieni ystäväjoukko, joille kaikille visiitti oli ensimmäinen.

Cityn samanaikainen Lux Eat-tapahtuma vahvisti tämän kertaisen visiittimme, ruokarekat ja mukana olleet huippuravintolat houkuttivat. Sunnuntai ei vain ollut onnistunut valinta Helsingin vierailuun, suurin osa ravintoloistahan pitää ovet silloin kiinni. Nälkäisiksi ei silti jääty, ja reitin varrella oli kiitettävästi taukopaikkoja lämmittelyyn ja seurusteluun.

Päällimmäiseksi tunteeksi jäi ilo, joka heräsi itse taideteoksista, ihmisvilinästä ja Helsingin talvisesta kauneudesta ja charmista. Komea alku Suomen juhlavuodelle.

- Pihalla