8.2.2016

Toimiva ja edustava investointi, pihakivetys

Luonnonkivi on tehnyt comebackin.
Kivityöntekijöiden ammattikunta on arvostettua, mestareita kunnioitetaan ja kädenjälki saa näkyä. Arvokas luonnonkivi vaatii arvoisensa työstön - sitä ei ladontakone taida.
Vanhan pihapiirin kiveksi valittiin antiikkikäsitelty betoninen pihakivi. Remontin aikana löytynyt ikivanha askelkivi pääsi kunniapaikalle sisäänkäyntiin.
Pihan kivetys on muutakin kuin tasaharmaa betonikivi, sen tulee olla osa rakennuksista muodostuvaa kokonaisuutta. Mikäli et mieli, tai budjetti ei salli, käyttää luonnonkiveä koko alueelle, betonikiven ja luonnonkiven yhdistely on hyvä ratkaisu. Betonikivisen kulkuväylän reunustaminen luonnonkivellä tuo sisäänkäyntiin mielenkiintoa ja arvokkuutta.
 


Kivetyksen on oltava toimiva, sen tulee ohjata pintavedet oikeaan paikkaan, oltava edustava ja mielellään viestiä jotain sekä kiinteistön omistajasta että itse pihan historiasta ja tyylistä.
Suomen sääolot asettavat puutarhalle ja sen pintamateriaaleille eri ehtoja kuin eteläisen Euroopan leudot talvet. Eteläiset kivimateriaalit ovat useimmiten huokoisempia ja pehmeämpiä työstää kuin pohjoiset kivimateriaalit. Upeita taidonnäytteitä säilyneestä käsityöläistaidosta löytyy pitkin Eurooppaa, tässä niistä muutama.

Etelä-Euroopan katukivetykset ovat mahtavia taidonnäytteitä käsityöläisistä, joiden arvostus ei ole koskaan kadonnut.





Suomalainen kivetystyyli on hillitympi, kuten on rakennustyylimmekin.
Pihakiven valinta, oli se sitten luonnonkivi tai betonilaatta, on yksi tärkeimmistä päätöksistä pihan materiaaleja valittaessa.
Varovaisuus on ymmärrettävää - liian poikkeava väri tai levoton yhdistely eri materiaalien kesken saattaa olla epäonnistunut päätös.
Kivetys on investointi pihaan, sen tulee täydentää ympäristöä, yhdistää rakennuksia ja elementtejä toisiinsa. Kiven asennus on arvokasta, joten useimmiten se tehdään pihaan vain kerran.

Harmaan graniittinoppakivetyksen on sallittu sammaloituvan samumoistaan kauniisti.

Modernin uudisrakennuksen uudispiha. Betonikivetystä tiiliskiviladonnalla, istutusalueella katteena luonnonkiveä.


Kiven ulkonäkö on tärkeä, mutta sen muut ominaisuudet ovat silti käytännön ja toimivuuden kannalta ulkonäköä tärkeämpiä. Pihakiven paksuus ja kantokyky on huomioitava pihan käyttöasteen mukaan. Onneksi tämä on helppoa meillä Suomessa: kivissä on oma luokituksensa niiden käyttökestävyyden mukaan. Sisäänajoväylän kiven tulee kestää ainakin henkilöauton paino, kulkuväylällä toimii ohuempikin kivi.

Mikäli aiot teettää kivetyksen ammattilaisella tulevan viherrakennuskauden aikana, pyydä tarjous jo nyt. Mitä pätevämpi taitaja, sitä varatumpi kalenteri. Jos aiot tehdä työn itse, perehdy kivetyksen ja pohjatöiden tekniikkaan ajoissa! Itse kivetyksen asennus on vain jäävuorenhuippu, tärkein ja suurin työ piiloutuu pinnan alle. Lisätietoa löydät vaikkapa tietokirjasta Pihasuunnittelijan ABC.

- Pihalla.

Tuhansia vuosia vanha taidonnäyte: Pompei Italia.

1 kommentti:

  1. Ihania katuja ja kivetyksiä. Meidän täytyisi myös saada pihakivetykset meidän pihaan sekä ajotielle. Kovasti vielä kuitenkin mietin, minkälaiset tahdomme tilata. Tuo graniittinoppakivetys on kyllä todella kaunis. https://www.toikankivi.fi/kivityot

    VastaaPoista