3.4.2016

Kevätmessut - puutarhan hurmaa!

Terveisii Turust, kevään ensimmäiset puutarhamessut on koluttu.
 
Viikonloppu on ollut kuin skoolaus keväälle. Vihreyttä ja juhlan tuntua.
 
 




Vasta sunnuntaina ehdin tutustua messujen tarjontaan.
Olin lauantaina vetämässä kahta workshop-tapahtumaa messuilla, pihan suunnittelusta ja rakentamisesta. Tilaisuus oli suositumpi kuin mitä minä tai järjestäjä olimme aavistaneet, ja osallistujia oli kolminkertainen määrä sovittuun. Eli lounas ja muutkin tauot menivät työn touhussa. Mutta mikä sen mukavampaa kuin että ihmisiä ja kiinnostuneita riittää. Sunnuntaina luennon jälkeen sain tutustua näytteilleasettajien tämän vuotiseen tarjontaan.


Lähituotanto nousi esiin - seudulla on paljon tuottajia ja viljelijöitä. Ehdottomasti suosikiksi nousi Puutarha Siimes. Huoneet lämpiävät biolämmöllä ja myytäviksi tuodut kasvit olivat siinä kasvuvaiheessa, kun ne oikeasti kuuluvatkin olla tässä vaiheessa kevättä. Lisätietoa löydät tästä.
Kukkikoon kaikki kukat, ja kukin yrittäjä toimikoon valitsemallaan tavallaan, mutta kyllä lämmitti puutarhurin sydäntä, kun tarjolla oli muutakin kuin Hollannista lennätettyä tuotantoa.





Hallien koristelussa oli teemana juhla: häät, babyshower, tai mikä tahansa juhla.





Keväiset pastellivärit olivat pääteemassa, kukinta ehdottomasti pääosassa. Koivujen valkoiset rungon korostivat vaaleaa kukintaa, ja kokonaisuus oli ehdottoman ihana!




Tuttujakin löytyi, tässä terassi- ja sisustustakkoihin erikoistunut Loimu -design fire. Yritys on uusi ja suunta ylöspäin. Ystävän esikoinen teki muotoilijan lopputyönsä yritykselle, tuloksena oli Lumo-ulkotuli. Sekä tuotanto että suunnittelu on suomalaista, ei voi kun tykätä ja liputtaa nuorten yrittäjien puolesta.



 


Tästä on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa. Luvassa on melkoinen rutistus, muutto edessä ja yksi kevään kiireisin viikko. Messuilta mukaan lähteneet orvokit aion istuttaa jo uuden kodin terassille.

- Pihalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti