21.5.2017

Puutarhaseuran kevätretki - Louhisaari, Mannerheim & taimiostoksia





Puutarhaseuramme lähti toukokuun toisena lauantaina kohti Louhisaaren kartanolinnaa Askaisissa. Bussi oli täyteen myyty, viimeistä paikkaa myöten. Oppaana oli seuran omasta takaa huippuoppaat, jotka osasivat kertoa niin kartanosta, Mannerheimista kuin yleisemminkin marsalkan ajasta.

Reissu oli buukattu hyvissä ajoin, tilattuna oli yksityisopastus sekä linnaan että linnanpuutarhaan. Ainoa asia, johon emme olleet varautuneet, oli myöhässä oleva kevät. Puutarhassa ei ollut juuri mitään katsottavaa, varsinkin kuin se on nimenomaan kunnostettu ns. kalmilaiseksi puutarhaksi, jossa pääosassa on lavaviljely ja hyötykasvit.
Puistopuutarha ja sen puut ja muodot oli toki paikoillaan, mutta myönnettäköön, että tämän reissun puutarhaosuus jäi köyhäksi.

Vihreimmät maisemat löytyivät satoja vuosia vanhoista maisematapeteista, joissa banaanipuutkin kasvoivat kuusimetsän siimeksessä!
 





Kauneimmat ja arvokkaimmat maalaukset löytyvät linnan katosta, joista osa on aivan alkuperäisessä maalissa - siis säilynyt jo yli 350 vuoden ajan.
 



 
Matkaan kuului myös pysähdys Flör-puutarhakeskuksessa. Entinen Kauppilan puutarhakauppa on päivittänyt ilmeensä muuttumatta silti ketjumaiseksi jälleenmyyjäksi, siitä täydet pisteet. 
Myymälästä löytyy niin palveluhalukkuutta ja osaamista kuin runsas valikoima kasveja monivuotisista sesonkituotteisiin.
Tuliaiset on jo multaan istutettu, nyt odotellaan satoa minikurkuista, amppelipavuista ja luomuyrteistä. 
- Pihalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti