26.2.2018

Yhden julkisivun työselostus

 
Piha oli jäänyt talon rakennustyömaavaiheeseen. Onneksi toinen puoli tontista oli säästetty luonnontilaisena ja vahingoittumattomana. Taloa ympäröi kaunis mäntymetsä. Julkisivu oli siis vieläkin tärkeämpi, sillä se tulisi olemaan tontin ainoa viherrakennettu osa.
Puolikas tontista siis kuorittiin, pohjamateriaalit vaihdettiin ja tontilta poimitut kivet siirrettiin sivuun myöhempää käyttöä varten. Piha "huputettiin" suodatinkankailla, jotta uudet materiaalit eivät sekoittuisi keskenään tai pohjamaahan.
 
 
Suunnitelmana oli tehdä toimiva parkkialue, pieni tasainen nurmialue ja istutuksia kruunaamaan julkisivun muutos. Kulkuväylä talolle ei saisi näyttää ajotieltä, vaikka se tarvittaessa sellainen onkin.
 

Tässä vaiheessa, kun kaikki pohjatyöt ja materiaalien vaihdot on tehty, näyttää työmaa kaoottiselta. Mutta tämän jälkeen tulosta syntyy nopeasti, jäljellä on kivityöt, nurmenasennus ja kasvien istutus.









Talon sivu oli osittain korotettu muurilla, jonka jälkeen tontti jatkui metsäisenä. Kulkuväylä kivettiin ja lopulle alueelle istutettiin kunttaa ja pensaita.


 
 
 Erilaiset syyshortensiat, nietospensas ja perennat takaavat kukintaa koko kasvukaudeksi. Kasvaessaan ne ottavat suuremman roolin pihan ulkonäössä, nyt sitä hallitsevat erikokoiset luonnonkivet.




Hyvää jatkoa tälle pihalle, ja sen uusille asukkaille. Ehdottomasti yksi lempikohteistani.
- Pihalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti