Viikonloppu Tallinnassa - ruokaa ja puutarhaa

Tallinna on ehdoton suosikkini, kun arki "hieman" kaatuu päälle, eikä oikeastaan olisi aikaa lähteä mihinkään.
Pari tuntia, ja olet keskellä vanhaa Eurooppaa. Ränsistyneitä autiotaloja, vieressä hulppeita kunnostettuja arvokiinteistöjä. Kaduilla on kuhinaa, muttei ahdistukseen saakka. Puistoja ja tilaa hengittää on yllin kyllin.

Matkan aikomus oli ottaa rennosti, ja oikeastaan ainoa päätetty päämäärä oli Tallinnan Kadriorg-puisto (http://www.visitestonia.com/fi/kadriorg-puisto).

Se on 70 hehtaarin kokoinen kaupunkipuisto, palatseineen, museoineen ja kahviloineen.

Puistoa on ruvettu rakentamaan jo vuonna 1718 Pietari Suuren määräyksestä. Eri vuosisatojen tyylit näkyvät kerrostumina alueella, on joutsenlampea, pitkiä puistokäytäviä ja muotopuutarhaa.
Kaikki on hoidettu ja ylläpidetty pieteetillä.

Yhden päivän vierailulla ei vielä pääse pitkälle, mutta jonkinlainen käsitys kuitenkin rakentui. Ja vakaa aikomus tulla uudelleen, ensi kerralla on ainakin japanilaisen puutarhan vuoro.

Oma käsitykseni Viron taitavasta ja rikkaasta puutarhakulttuurista vain vahvistui. Panostus puistoalueisiin näkyy Tallinnan kaupunkikuvassa vuosi vuodelta vahvemmin.



Illan ravintolaksi oli varattu paikalliseen ruokakulttuuriin ja lähiruokaan erikoistunut nousija Leib Resto ja Aed (Uus 31, Tallinn).

Ravintola toimii kesäaikaan (ja miksei muulloinkin) suurelta osin ulkona, muurien ympäröimässä puistossa. Tunnelma oli täydellinen, pieniinkin yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota.
Tuntui kuin olisi astunut aivan toiseen maailmaan: kaikki häly jäi kadulle. Suuret vihreät puut, rehevät istutukset ja hauskat patsaat luovat puistomaisen tunnelman.

Palvelu oli tehokasta ja taitavaa, ja ruoka taivaallista.

 

 

 

 

 

 

Viikonloppu teki tehtävänsä, taas jaksaa!
Pihalla.

Perhosia, kukkia - museon takapihalla, piilossa

Hangon museo on minusta hieman piilossa. Ihana vanha rakennus, ja nyt myös kauniissa kunnostetussa ympäristössä, mutta silti.
Se sijaitsee ravintolamakasiinien takapihalla, ohi voi kulkea ilman että huomaatkaan.
Mutta paikka on kaunis, ja museonakin ihan varmasti tosi hyvä (terveisiä vain intendentille, Zonta-siskolle).

Museo sijaitsee nykyisen kotini lähes etupihalla, ja päivänä kauniina eksyinkin sinne kameran kera. Tiesin, että sinne on perustettu perhospuutarha, joka on toteutettu Hangon kaupungin puisto-osastolla työskentelevän puutarhuriopiskelijan lopputyönä. Ja ei voi kuin todeta, hienosti tehty Janina!

Kasviluettelo ja kartta löytyvät selkeinä, joten kasveihin tottumatonkin saa käynnistä paljon irti. Kaikki on rehevää ja hyvinvoivaa, sekä todella kauniisti sijoiteltu.

Ainoa, josta en oikein saanut tolkkua oli tämä herra tässä alla. Mutta sekin olisi varmaan selvinnyt, jos olisin malttanut sisälle saakka. No, ensi kertaan se sitten, nyt ei malta olla kuin - pihalla.

Melkein Mustion linnan naapuriksi

Raaseporissa sijaitsee yksi Suomen kauneimpia linnoja, Mustion linna.

Merkittäväksi paikan tekee paitsi  sen jo 1700-luvulta alkanut tarina myös se, että linna on yksityisomistuksessa ja sitä myös ylläpidetään yksityisvaroin.

Alueella on aina ollut yritystoimintaa, alussa ruukin muodossa, nyt sekä matkailu- että museotoimintaa.

Koko Mustion ruukin alue on vastustamattoman kaunista, ehdottomasti käymisen arvoinen kohde!

 

 

 

Linnanpuisto on upea, kuin postikortti.

Se on myös yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista ( v. 1787) yksityisomistuksessa olevista puistoista. Englantilaistyylisestä puistosta löytyy niin kaarisilta, huvimaja kuin suuri määrä patsaita ja tietysti vanhoja puita ja eksoottisia kasveja.

 

 

 

Vielä viime vuonna olimme muuttamassa linnan naapuriin. Käyskentelimme puistossa, ihailimme upeita maisemia, lummelampia ja suihkulähteitä, nautimme päiväkahvit linnankrouvissa, ja oikeasti uskoimme, ettei parempaa asuinpaikkaa voi olla.

 

Talokin löytyi, alueen korkeimmalta paikalta. Istuimme myyjän kanssa kalliolla, ihailimme peltoja ja jokimaisemaa. Olohuoneesta näkyi linna ja kylän kirkko. Tämä unelma jäi toteuttamatta, tuli uusi sen tilalle, ja talo on löytänyt jo uudet asukkaat.

 

Mutta pieni linnakärpäsen purema jäi seikkailusta jäljelle. Nyt ajatuksena on vierailla mahdollisimman monessa linnanpuistossa täällä Suomessakin. Miksiköhän sitä onkin jättänyt linnakäynnit ulkomaille?

 

 

  

 

- Pihalla.

 

Puistoja ja pappoja - haaste kesään!

Kaupungista pystyy sanomaan paljon sen puistojen perusteella.

Toki kulttuurierot ja paikan historia antavat oman leimansa puistokulttuuriin, osa on asukkaiden aktiivisessa käytössä, osa kuin museoita.

Museoitu puisto on yleensä muistomerkki suunnittelijalle, aikakaudelle tai kulttuurille, tässä esimerkkinä Gaudin puistoalue Barcelonassa, Pompei Italiassa ja Wursternburgin linnanpuisto Saksassa. Kaikki aikakautensa muistomerkkejä.

 

 

 

Kaupungeissa puistot ovat osa kaupunkisuunnittelua, kaupungin keuhkot. Alue, jonne voi paeta melua tai kesän kuuminta paahdetta. Nämä puistot ovat yleensä kooltaan suuria, jopa metsämäisiä.

 

 

 



Eniten minua kuitenkin puhuttelee käyttöön otetut, omaksi olohuoneeksi vallatut puistot. Koirat on ainakin meillä Suomessa ajettu pois puistoista, tai omiinsa, mutta etelämmässä ne ovat vielä näkyvästi läsnä.

 

Näkyvimmin läsnä ovat kuitenkin vanhat ihmiset, tarkemmin sanottuna papat. Ei puistoa, jossa ei puun tai köynnöksen varjosta löytyisi herrasmiestä lehden kanssa, tai seurustelemasta muiden kanssa. Tämä siis etelän maissa. Toivottavasti se näkyy myös meillä - ainakin kesäaikaan.  

 

Olisiko tässä meille kaikille kesähaaste? Pappa käsikynkkään ja puistoa kohti, yhdessä ja kiireettä.

- Pihalla.

Brighton, Iso-Britannian Hanko

 

 

Kuopuksemme asui hetken aikaa tässä ihanassa merenrantakaupungissa, ihastui ja viihtyi, kuten moni muukin. 

 





 

 



Ensi visiitillä huomio kiinnittyi tietenkin vanhaan ja pieteetillä kunnostettuun arkkitehtuuriin, upeisiin (ja todella siisteihin) ranta-alueisiin ja lähes eksoottiseen luontoon.

 

Osa puistoalueista oli kunnostuksen alla, kuten tämä kuninkaallinen Paviljonki-puisto. Toivottavasti näen sen myös loistossaan - nyt alue oli raivattu ja lähtökuopissa vasta.

 



 




Yksityisten ihmiset, kaupat ja pubit todella panostavat omaan julkisivuunsa.
Toki puutarhakulttuuri on yksi maailman tunnetuimpia ja vanhimpiakin, mutta ero koto-Suomeen on huomattava. Perlargoniaa, petuniaa, orvokkia, lehteviä vihreitä ja paljon muuta, kaikki upeita ja onnistuneita yhdistelmiä. Tässä on meillä vielä paljon parannettavaa. (En tiedä mistä syystä kaikki alla olevat kuvat ovat pubien edustoilta..)

 

 



Ja kuten rannikkokaupungissa kuuluukin, oli merenherkkuja tarjolla joka nurkalla. Me like!



 

- Pihalla. 



Tukkutori, &Teurastamo - ostoksilla Helsingissä

Sörnäisten tukkutori on ollut minulle kiintopiste vuosikausia. Jo parikymmentä vuotta sitten ostin kukat ja sisustustavarat liikkeisiini sieltä, kävin siellä yleensä viikoittain.

Silloin tukkutori oli ankea paikka, kauniista ja Suomen suurimmasta tuotevalikoimastaan huolimatta.
Kukka- ja puutarhakauppojen sesonkiaikaan ryysis oli kova, ja ystävällisyys ei ihan päällimmäinen vaikutelma jonka sai. Kauppiaat kahmivat kilpaa Hollannista saapuneiden kuormien parhaimmistoa itselleen  - varausmenetelmä ei ollut silloin käytössä.
Kahvioita (lue ruokalaa) oli yksi tai kaksi, verentahrimia teurastajia kulki aulassa maahantuojien ja viljelijöiden rullakkojen välissä, matkalla viereisestä teurastamosta ulos tupakalle tai ruokalaan kahvipaussille.

Toista on nyt. Kellohalli ja Teurastamon ympäristö pursuaa lähiruokaa, trendikkäitä ruokapaikkoja, jopa vanhan ajan myyntivaunukin on löytänyt sinne.

Lisänsä tuo lavoille sijoitetut viljelysäkit, jotka rivi rivissä jököttävät keskellä vanhaa asfalttista lastausaluetta. Jokaisessa säkissä on vuokraajan nimi - muuten ei varmaan omaansa löytäisikään.

Tunnelma on, no trendikäs, kaupunkimainen ja rouhea. Väkeä olisi mahtunut paljon enemmän, mutta olin liikkeellä hiljaiseen aikaan.

Ai, se itse tukkutori? No, on sekin parantunut. Maahantuojia ja tukkureita on riittävästi, valikoima on kattava ja mielenkiintoinen. Täältä löytää asiakkaan terassille kaiken tarpeellisen - ja vähän itsellekin.
- Pihalla

Lupa tirkistellä - avoimet puutarhat.

Sunnuntaina 29. toukokuuta Hangon puutarhaviikko päättyi Avoimiin puutarhoihin. Olen ollut mukana viikon järjestelyistä ihan alusta saakka, mutta ensimmäistä kertaa ehdin mukaan tähän tapahtumaan.

Pihoja oli kahdeksan, ja kaikki hyvin persoonallisia ja erilaisia. Omistajat olivat paikalla, kertoivat tekemästään työstä ja muutoksista. Moni huomautti suomalaiseen vaatimattomaan tyyliin, että "Tää on nyt vaan tämmönen".

No, voin sanoa, että ihan turhaan vähättelitte, ihania pihoja oli kaikki.

Moni ihan tuttukin arastelee  päästää minua pihaansa. Ensimmäiseksi mainitaan, kuinka on  juuri aikeissa korjata tuon ja tuon ja...

Toki jokainen meistä katsoo ympäristöä oman kokemuspohjansa kautta, johon työ vaikuttaa paljon.
Moni asia pompahtaa minulle esiin, kun vieressä kaveri ihastelee kukkia ja värejä. Huomaan tuholaiset tai hieman liian ahtaalle istutetut puut tai pensaat, tai jonkun muun asian, jonka olisi voinut tehdä toisin. Silti se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi pihaa tai puutarhaa juuri sellaisenaan.

Avointen puutarhojen yksi parhaista anneista oli kuitenkin tässä alla. Tämä olento pelasti päiväni.

- Pihalla.