19.7.2017

Uudispihan muutosleikki, kuvakertomus.

 
 
Graniittinoppa on kiitollinen työstettävä, kun ammattimiehen kädenjälki saa näkyä. Yksikään kivi ei ole samanlainen!
 
Tämä pihapiiri sai uudet asukkaat, jotka halusivat pihansa kodikkaaksi ja helppohoitoiseksi. Kyseessä on vapaa-ajan kohde, jossa vietetään paljon aikaa, mutta puutarhatyöt eivät olleet toivelistalla.  Silti puutarha ja sen kauneus on heille tärkeää.

Tontti on haasteellinen, sillä siinä on sekä huimat korkeuserot että jyrkät kallioreunanteet. Osa tontista oli täytetty soralla rakennusaikana, sen määrä puolittui ja tilalle saatiin puutarhaa.

 
100-vuotias sauna sai myös kunnostuksen (alkutilanne).

Sisäänkäynti oli jäänyt sorakentäksi, vanha omenapuu jaksoi sitkeästi muutosten mukana (alkutilanne).

Kallio dominoi etupihaa. Urakan aikana sitä pestiin ja harjattiin lisää esiin (alkutilanne).

Takapihan huonokuntoiset vaahterat saivat lähtötuomion. Samoin pihan nurmi (alkutilanne).

Kaikki pinnat kuorittiin, jotta saatiin mahdollisimman hyvä uusi kasvualusta uusille kasveille (työvaihe).

Geotekstiili asennettiin mullan ja soran väliin, ennen reunakivien asennusta (työvaihe).

Vanhojen vaahteroiden jälkeen takapihalle vapautui runsaasti istutustilaa (työvaihe).

Etupihan kulkuväylät saavat muotoaan (työvaihe).
 
Korkeuserot tasattiin, jotta saatiin hieman nurmikkoa ja uusi robotti sitä hoitamaan (työvaihe).

Asennettu nurmi: korkoeroja kadotettiin yli puoli metriä.
 
Sitten se lopputulos? No, meistä se meni niin kuin piti!

Kallio, nurmi, kivetys ja sora - kaikki muodot suunniteltiin mahdollisimman luonnollisen näköisiksi (valmis piha).

Sisäänkäynnin istutusten kasvaessa kulkijalle tarjoutuu ihasteltavaa (valmis piha).

Takapihan uusi ilme: kulkuväyliä ja istutuksia valaistuina. Kruununa norjan bonzai-mänty (valmis piha).

Jyrkimmät reunat ratkaistiin rinneistutuksilla ja paksulla kuorikatekerroksella (valmis piha).

Vierasmökin ympäristö on luonnontilaisemman näköinen, materiaalina mukula- ja liuskekivet (valmis piha).

Kulkuväylää pihan takaosaan kavennettiin kivetysten ja istutusten avulla (valmis piha).

Vaikkakin pihan kookkaat vaahterat hävisivät kallion päältä, on lopputulos silti vehreä ja runsas (valmis piha).
- Pihalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti